torstai 30. elokuuta 2012

Ja taas maalattuja kukkia...

Mä oon ihan innostunut maalailemaan kukkia, kun vihdoin opin sitä tekniikkaa, vielä toki on parantamisen varaa, mutta alkaa jo näyttämään ihan kelpo kukilta. Vai mitä?

Tänään tuunattiin taas Anua, koska lauantaina lähdetään taas fitnesskisoihin lappeenrantaan. Laitettiin tukka, väri ja pidennykset, ripset ja kynnet kuosiin. Anu on jälleen niin kovassa kunnossa ja vaikka aamusella odotin ryytynyttä ja väsynyttä mimmiä kylään, sain tuunattavaksi oikein iloisella päällä olevan hehkuvan kaunottaren. Tosin, Anu nyt ei ookkaan sitä ihmislajia joka hirveesti valittais omista valinnoistaan ja rutisis mielin määrin joka asiasta. Hänellä on kyllä asenne kohdallaan.
Meillä oli oikein kiva päivä


                                 
                 
                                          Anun bikinien sävyyn tehtiin siis punaiset.

perjantai 24. elokuuta 2012

Maalattuja kukkia

Oon vähän opetellut maalata kukkia kynsiin. Vielä pitää harjoitella, mutta tässä muutamat
Kukat maalataan siis akryylimaalilla.


torstai 16. elokuuta 2012

Pinkkiä tietenkin

Susanille tehtiin yhteisymmärryksessä tällä erää pinkkiä, aikataulu oli kolme tuntia, joka ei ihan aina toteudu kyseisen rouvan kanssa, koska aikaa menee PALJON kälättämiseen.
Susan on ihan huipputyyppi! Kumma juttu, että toisten kanssa ihan peruskynsiinkin voi hyvinkin mennä aikaa paljon. Kynnet on akryyliä, jossa pinkkiä ja kristallin kimaltavaa pientä hilettä.
Susanilla on ihan mielettömän hieno parturi-kampaamo keravalla
https://www.facebook.com/pages/Parturi-Kampaamo-Vision/167302993303327
P.s Susan on ihan mielettömän taitava hopeakorujen tekijä/opettaja.

Tässä kynnet

tiistai 14. elokuuta 2012

Uusi ulkoasu.

Vaihdoin virkistyksen vuoksi väriä ja teemaa, joten ei hätää, sama akka ja samat horinat uudessa ulkoasussa.


Riinan minimantelit

Riinalle tehtiin ihan lyhkäset stiletit, geelit ei oo pysyny Riinalla kovinkaan hyvin, joten tällä erää koklattiin akryylejä. Toivotaan, että nyt pysyy. Toiveina keltaista, joten sitä laitettiin.

Riina on ihan hirveen mahtava ja järkevä tyyppi johon olen tutustunut koirapiireistä. Meillä on samanrotuisia koiria ja ollaanhan me molemmat myös heppatyttöjä ja kovia kälättämään ;) joten juttua riittää aiheesta ja sen ohi.
On suuri ilo, että amstaffien kautta olen saanut tutustua moneen hyvään tyyppiin.


sunnuntai 12. elokuuta 2012

Kynsipedin jatkaminen kynsimuotilla.

Kynsien tekemiseen on tuhatmiljoona tapaa. Nyt uuden akryylijauheen innoittamana otin kuvat kyseisestä hommasta kuinka se kynsipeti jatketaan.

                                                      Tee pohjatyöt ja viilaa kynsi.


Muotin sisällä oleva "turha" pyöreä tarra, ei suinkaan ole turha, koska sen voi laittaa vahvikkeeksi muotin alle.


                                                    Aseta muotti kynnen alle niin että se on tiukasti kiinni.



Tee kirkkaasta akryylistä haluamasi pituus ja muoto kynneksi

                                                       ja beigestä akryylistä kynsipeti.

Turkoosia ja hopeata glitteriä, jonka päälle sinertäviä mylar-paloja kimaltamaan kynttä.
                                               
                                           Aloita smilesta ja kynnen kärkeen laitettiin hopeata.


Muista kynnen muoto myös sivusta katsottuna.
                                                         


                                                        Päälle vielä kirkas akryylijauhe

Sitten vaan viilaten. Itse viilaan ensin poralla, sitten palkilla
                                                         

                                                         ja lopuksi vielä kiillotusviilalla


 Ei muutakun topcoat päälle ja uv-lampun alle
                                                                     
                                                                        Tälläinen tuli.



torstai 9. elokuuta 2012

Timantti Tamara

Janita on ihan huipputyyppi, meillä on aina niin hauskaa <3
Janita on ihan pimahtanut kaikkeen kiiltävään, timantteihin ja muuhun säihkyntään. Toiveissa oli neonoranssia,  akryylin kiinnijumahtaneesta purkista ulossaaminen ei ollut ihan helppo nakki, mutta saatiinhan se purkki räjäytettyä :D
Kynnet on akryyliä, oranssia, hopeista ja oranssia glitteriä sekä mylar-paloja..



tiistai 7. elokuuta 2012

Jei, beigeä akryylijauhetta.

Olen kauan ettinyt beigeä akryylijauhetta kynsipedin jatkamista varten, enkä oo löytäny sitä suomesta mistään. Nyt ajattelin, että haen itte vaikka intokiinasta jos ei muuta, onneks ei tarvinnu lähteä ihan sinne asti vaan onnistui ihan kotisoffalta näpyttäessä. 
Paketti tuli viikossa eikä tää koko pläjäys maksanu kaikkineen kun joku 35 euroa. 
Tilasin siis beigeä, kirkasta ja neonpinkkiä ja täältä niitä saa http://www.naio.co.uk/



sunnuntai 5. elokuuta 2012

Niinan ekat stiletit

Niina on käynyt mulla jo pitkään kynsissä, oon ainakin vuoden yrittänyt saada tehdä Niinalle stilettejä siinä onnistumatta, nyt vihdoin tuli se päivä kun sain luvan. Tai en oikeastaan saanut lupaa vaan vastauksen "no emmä tiiä" mutta Niinan tuntien, se tarkotti "no tee sitte"
Niinan kauniisti ruskettuneeseen ihoon sopii hyvin valkoinen, ja Niinan hienoa uutta kelloa ihaillen, kynsistä tuli tälläiset.

lauantai 4. elokuuta 2012

3D kukat geelillä.

Tässä kysytty postaus 3D kukkien tekemiseen.
Mallina käytin siskontyttöä Noonaa, joka urhoollisesti aina suostuu mun kokeiluihin. Jotkut kuvat on epätarkkoja, johtuen tyttäreni yhteisyöhaluttomuudesta kuvata kyseistä opusta, itse kuvasin osan, mutten ihan kaikkeen kyennyt, mutta toivottavasti saatte selvää. Myöskin mainittakoon likaisista kynnen alusista, olimme tallilla koko päivän :)

Asiaan, pohja tehtiin akryylillä ja muottia käyttäen.
                                               
                                                



Viilataan kynsi nätin muotoseksi, tässä kohtaa ei niin tarkkaa vielä, koska sitä viilataan vielä.


Turkoosia glitteriä levitetään sinne minne nyt ikinä tykkääkään :)

Tässä on isompaa ja pienempää samassa


                                                      ja hopeeta tehosteeksi

                                                               ja mylarpaloja


Koristeet ja kirkas akryylimassa päällä.
 Sitten viilataan kynsi tasaiseksi sekä päältä ja reunoilta. Muista aina tasoittaa pinta lopuksi palkkiviilalla.
No sitten ne 3D-kukat ja työvalineet. Mun mielestä ihan paras kaikista 3D geeleistä mitä oon käyttäny ja tilasin sen täältä http://www.nded.fi/?gclid=COHg0cWnzLECFUI4cgodoGwAFg


Tärkein kukkien tekemisessä on pensseli ja geeli. Pensselin tulee olla suippopäinen ja pieni ja geelin todella jäykkää.



Sitten se tärkein, miten saadaan kukan lehden kärki, pensselillä otetaan geeliä purkista niin, että sinne perään jää "liuru"
Päässä oleva "liuru" asetetaan kynnelle jonka jälkeen painetaan pensselillä niin, että lehden alaosa jää leveämmäksi.

            Painamisen jälkeen pensseli vaan sutastaan alas, jotta siihen jää 3D efekti.
            Tadaaaa...yksi terälehti on valmis. Sitten vaan seuraavaa sutimaan.


Viereen toinen, voi niitä toki olla useampikin.

Näihin kukkiin laitettiin pikkuruisia helmiä keskustaan, timantit sopii ihan yhtä hyvin.

Päälle top coat ja uuniin paistumaan.

Siinä kukka, helppoa eikös? 
Muistakaa, että harjoitus tekee mestarin!! minä, maailman huonohermoisin ihminen jaksoin vääntää ja harjotella, koska halusin niiden onnistuvan. Helppoa kun heinänteko kun sen oivaltaa :)

Harjoittelemisen iloa :)









perjantai 3. elokuuta 2012

Turkoosia...

Nämäkin kynnet ovat oikeasti turkoosit, vaikka näyttävät kuvassa vaaleansinisiltä. Höh...
Päällä on hopeista glitteriä kahessa eri koossa.

Jonnan kynnet

Jonna kävi kynsissä ja viime kerralla sanoi haluavansa jotain keltaista.
Muistelin myös, että Jonna kyseli myös joskus mustaa 3d geeliä... siitä se ajatus sitten lähti.
Kynnet on tehty geelillä, keltaista flakesta rajalla. Kuvat vääristää aina hiukan väriä, joten tämäkin keltainen on luonnossa paljon neompi.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Kynsiä kynsiä...

Voi, miksi mä oonkin niin huono kirjottelemaan tänne. Tosin en kyllä hirveesti oo kuvannutkaan kynsiä viimeaikoina.

Tässä nyt kuitenkin muutamat..